Page 99 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 99

                                Merkittävin lamavuosien projekti oli Helsingin Oopperatalon sisäkattourakka vuosina 1991–1993.
Oopperatalon paikkaa oli etsitty kauan ja hartaasti, voimalli- semmin 1970-luvulta lähtien. Lopulta se päätettiin sijoittaa niin sanotulle Sokeritehtaan tontille Töölöön. Arkkitehtikilpailussa talo päätettiin toteuttaa arkkitehtien Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkonen tekemän ehdotuksen pohjalta.
E. Hiltunen Oy teki Oopperatalossa sisäkatto- urakan lisäksi myös sisustus- ja verhoilutöitä. Projektin aikana tarjouspyyntöjä tuli koko ajan lisää.
Oopperan rakennustyömaalla oli arkkitehtinä Tuula Mäkinen, joka oli yritykselle tuttu jo entuudestaan Baghdadin kongressipalatsin rakennustyömaalta. Yhteistyö toimi hyvin. ”Työmaalla kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Halusimme kaikki rakentaa hyvää laatua”, Harri Havukainen muistelee.
”Ooppera oli nuorelle työn- johtajalle aikamoinen nakki. Oopperan tarjouksen oli meillä laskenut Aimo Hammer, mutta hänen menehdyttyään nousi meillä esiin kysymys kuka hinnoittelee lisätyöt. Rupesin sitten tekemään myös hinnoittelua.”
Harri Havukainen
 Yhtiöllä oli Oopperan työmaalla 30 asentajaa.
Lisäksi alihankkijat tekivät terästöitä. Rakennukseen
tehtiin paljon kipsikattoja, jotka sisälsivät paljon
ilmanvaihdon ja valaistuksen edellyttämiä erikois-
rakenteita. Lämpiön keskiosaan asennettiin
ilmastointijärjestelmän häivyttävä avattava katto-
rakenne erikoisprofiileista. Kahdeksan millimetrin profiileja asennettiin kaikkiaan 150 kilometriä. Pääsaliin kymmenien metrien korkeuteen Hiltunen rakensi äänenohjaimina toimineet akustiset elementit salin etuosaan ja katsomon takaosaan. Sisustuksia yritys teki pääsaaliin, pienempään saliin ja balettiharjoitussaleihin. Lisäksi yhtiö toimi YIT:n kiireurakoitsijana seinärakentamisessa.
Uusi oopperatalo otettiin käyttöön vuonna 1993.
99




















































































   97   98   99   100   101