Page 20 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 20

                                 toimesta, Viljo Revellin suunnitteleman arkkitehtuurin ansiosta mainetta niittäneen Toronton kaupungintalon sisäkatot.
Mekeksen tarinan päätyttyä Lock-profiilin patentti ja valmistus siirtyivät edelleen Nokia Alumiinille, josta tulikin E. Hiltunen ky:n yhteistyökumppani vuosien ajoiksi. Lock-laipion saadessa jäljittelijöitä rakennusliikkeet pyrkivät vaihtamaan rakennuksiin piirrettyjä Lock-profiileja halvempiin, mutta samalla myös huonolaatuisempiin peltikattoratkaisuihin.
Rakennusosasto oli onnistunut Mekeksen lyhyen olemassaolon aikana tekemään sisäkattokauppaa varsin mittavassa määrin. Mekeksen kaatuessa projekteja oli edelleen odottamassa toteutusta.
Erkki Hiltunen sanoo, että hänellä oli siinä vaiheessa jo omat suunnitelmansa jatkosta, mutta hän ei halunnut jättää Mekeksen asiakkaita pulaan, vaan halusi auttaa heidät konkurssin yli.
Niinpä Erkki Hiltunen teki puolen vuoden sopimuksen luvaten hoitaa jo myytyjen sisäkattojen asennuksen siten, että käyttäisi puolet työajasta Mekeksen asiakkaille ja toisen puolen omille uusille hank- keille. Mekeksen asentajat otettiin Erkki Hiltusen perustaman yhtiön leipiin ja keskeneräiset työt sovittiin tehtäväksi loppuun uuden yhtiön nimissä.
Erkki Hiltunen ky perustettiin 31.3.1967. Yhtiön ensimmäinen työntekijä oli Mekeksestä tullut asentaja Ano Laineenoja.
Mekekseltä kesken jääneitä asennusurakoita ryhtyivät tekemään E. Hiltunen ky:n lisäksi myös A. Wasenius ja E. Ståhlberg. Edellisten lisäksi merkittävä toimija sisäkattoalalla oli tanskalaisia Dampa- paneeleita edustanut Ikas.
Nämä yritykset jakoivat Suomen sisäkattomarkkinat ja kilpailivat niistä lähes kolme vuosikymmentä. ■
 20


























































































   18   19   20   21   22