Page 158 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 158

                                  ”Sääli, että hiihtokilpailut piti lopettaa, kun ei enää ole ollut lunta. Niissä oli lapset ja puolisot mukana. Kotijoukko- jen pitää saada osallistua. Kymmenen vuotta olin puu- haamassa Reppu-Finlandiaan osallistumista. Sitten tuli vielä yö-Finlandia, 50 kilometriä. Siinä mentiin lamppu otsassa. Niitä riitti joka toiselle. Sitten nekin alkoi sammua. Ihmetellä täytyy, että selvittiin hengissä.”
Svante Nyholm
Virheitäkin tekevälle sattuu ja tekemistä ja oma- aloitteisuutta on yrityksessä kannustettu. Virheitä on suvaittu, kunhan niistä on osattu ottaa opiksi. Mutta osasto- ja projektitasolla on myös muistettu työntekijöitä, kun vaativia urakoita on saatu loppuun.
Yhtiö nousi jo varhain markkinoilla asemaan, jossa se havaitsi välttämättömäksi aloittaa oman asentajakoulu- tuksen. Koska alan osaamista ei ollut saatavissa, oli sitä luotava itse. Näkemys koulutukseen ja valmennukseen investoimisen tärkeydestä on elänyt läpi vuosien.
Asentajille on kautta aikojen järjestetty omia koulutus- päiviä, joiden aiheisiin he saattoivat vaikuttaa luottamus- miesten kautta. Konseptiin kuuluivat koulutusosuus ja siihen liittynyt risteily.
Yhteisten tilaisuuksien ohella painotettiin henkilö- kohtaisuutta ja pyrittiin löytämään eri alueiden erikoisosaajia sekä jakamaan vastuuta. Koulutuksesta on haluttu monipuo- lista. Asentajille opetettiin muun muassa urakkalaskentaa. Nykypäivänä perinteisempien teemojen lisäksi asentaja- koulutus valmentaa asiakkaan kohtaamiseen ja antaa myynti- valmiuksia. Työturvallisuuskysymykset ovat olleet koulu- tuksen ydinasioita läpi vuosien.
158
Työnjohtoon luotetaan työmailla, moni on noussut nokkamie- heksi tai työnjohtajaksi asentajan tehtävästä. Työnjohto puhuu samaa kieltä kuin asentajat ja tietää työn käytännöt sekä ongelmat.
Toimihenkilöillä on omat vuosittain teemoiltaan vaihtuvat koulutus- järjestelmänsä. Työnjohtoa koulutetaan joka toinen vuosi yhdessä, joka toinen vuosi yksiköittäin. Koulutus on myös jalkautettu alueyksiköihin.
Yhtiössä on aina vallinnut uteliaisuus uusia työmenetelmiä ja työvälineitä kohtaan. On ollut halu investoida niiden käyttöönottoon.

























































































   156   157   158   159   160