Page 142 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 142

                                142
Yhtiön omistajat ovat linjanneet yhtiön jatkavan perheyhtiö- pohjalta. Vuonna 2015 yhtiökokouksessa hallitukseen mukaan valittiin Hiltusen suvun kolmas sukupolvi Ilmari Hiltunen ja Inkeri Hiltunen.
Konsernin toiminnan laajentaminen oli 2000-luvun alku- puoliskolla erittäin aktiivista. Maalaamoliiketoiminta levitettiin Tallinnan lisäksi Vilnaan ja Pietariin. Vuosituhannen vaihtuessa yhtiössä tehtiin strateginen linjaus kotimaan rakentamispalveluiden kasvattamisesta koko maan kattaviksi. Kokemukset Kuopion yksikön toiminnasta olivat olleet hyviä, joten valkoisia aukkoja kartalla haluttiin paikata.
Matkatyö ei 2000-luvulla enää ollut vaihtoehto kustannus- kilpailun kiristyessä. Laajentaminen tehtiin kiivaassa tahdissa muutaman vuoden aikana sekä yritysostoin että perustamalla toimi- pisteitä maakuntakeskuksiin. Tämä tarkoitti vetäjien hakemista, asentajien palkkaamista ja toiminnalle sopivien tilojen etsimistä.
Vuonna 2001 perustettiin aluekonttori Tampereelle. Toiminta saatiin käyntiin vauhdikkaasti. Tampereen asemaa vahvistettiin vuonna 2008 vielä kaupalla, jossa Inlook Oy osti Tampereen yksikön kilpailijan Sisärakenne Tecto Oy:n liiketoiminnan. Kauppa kasvatti yksikön resursseja sekä vahvisti sen asemaa alueellisilla markkinoilla.
Tampereen jälkeen oli vuorossa Turku, jossa toiminta aloitettiin vuonna 2003. Yhtiöllä oli aiemmin ollut vahva asema turkulaisessa rakentamisessa, mutta paikallisen kilpailun vuoksi ote oli heikentynyt vuosien varrella. Turkuun mentiin nyt uudestaan, tällä kertaa omalla toimipisteellä. Palaaminen ei ollut helppoa. Käynnistyskipuja riitti useita vuosia, kunnes kireästä kilpailusta huolimatta toiminta saatiin vakiinnutettua myös Varsinais-Suomeen.
Vuoden 2003 joulukuussa Inlook Oy teki yrityskaupan, jolla se osti Sisärakenne Kukkola Oy:n liiketoiminnan. Oulunsalolaisen perheyrityksen oli perustanut Alpo Kukkola vuonna 1985.




























































































   140   141   142   143   144