2.12.2024
Vähähiilisyys vaikuttaa yhä enemmän rakentamiseen. Ympäristöystävällisten materiaalien valinnat ovat keskeisiä rakennusalan tulevaisuudessa. Vähähiilinen Pilkington Mirai ™ -lasi on kehitetty vastaamaan näihin tarpeisiin, tarjoamalla merkittäviä vähennyksiä hiilidioksidipäästöissä laadusta tinkimättä.
Rakentamiseen, kuten muuhunkin ihmisten elämäntapaan, vaikuttaa yhä enemmän vähähiilisyys.
– Vähähiilisyys on yksi merkittävimmistä asioista mitä rakentamisalalla tällä hetkellä on, toteaa Ville Kaseva, Asuvan toimitusjohtaja.
Tavoitteena oli pienentää rakennusten hiilijalanjälkeä.
– Vihreä siirtymä tähtää siihen, että alennamme päästöjä ympäristön kannalta paremmiksi. Yhtenä ratkaisuna tähän kehitettiin vähähiilinen Pilkington Mirai™ -lasi, jolla on 52 % pienemmät hiilidioksidipäästöt verrattuna tavalliseen float-lasiin, tekninen myyntipäällikkö Harri Korpela Pilkington Lahden Lasitehtaalta kertoo.
– Ratkaisuna oli vaihtaa fossiiliset polttoaineet vaihtoehtoisiin, kuten vetyyn ja biokaasuun, lisätä kierrätetyn lasin määrää valmistuksessa, sekä uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman hyödyntäminen.
Rakentamisen osuus Suomen kasvihuonepäästöistä on yli kolmannes, joten päästöjen vähentämisellä on suuri vaikutus ilmastonmuutoksen torjumisessa.
– Vähähiilisiä tuotteita tulee alan markkinoille päivittäin. Suomi tulee trendissä muutaman vuoden jäljessä, mutta lasien energiatehokkuus on kehittynyt erinomaisesti kylmien olosuhteidemme ansiosta, Korpela toteaa.
Vähähiilinen lasi soveltuu monenlaisiin rakennuskohteisiin julkisivuista sisätiloihin, sillä sen suorituskyky on erinomainen.
– Pilkington Mirai™ on kirkas ja kestävä lasi, joka täyttää vaativimmatkin tekniset standardit lämmönsuojauksesta äänieristävyyteen, Korpela korostaa.
Kierrätysmateriaalina käytetään omilta ja jatkojalostajien tehtailta lasihukkaa, joka ennen päätyi eristysteollisuuteen tai jopa maantäyttöön. Lasi on materiaalina kierrätettävissä sataprosenttisesti ja lähes loputtomasti ilman, että se menettää ominaisuuksiaan. Pilkington Mirai™ -lasin käyttö vähentää neitseellisten raaka-aineiden eli hiekan käyttöä, päästöjä ja säästää energiaa.
EU kannustaa rakennusalaa kohti kestävää kehitystä listaamalla lasin kierrätyksen yhdeksi merkityksellisimmistä tavoista vähentää valmistuksen hiilidioksidipäästöjä.
– Vähähiilisyys tulee väistämättä ja voimakkaasti rakentamiseen muuttuvien EU direktiivien kautta, Kaseva vahvistaa.
Rakennusten vähähiilisyyden arviointi tulee pakolliseksi osaksi rakennusmääräyksiä ja siten myös uudisrakennusten suunnittelua vuonna 2025.
– Inlookille vähähiilisen lasin tarjoaminen asiakkaille on osa kestävän kehityksen edistämistä ja strategiaa, tuotekehityspäällikkö Harri Havukainen Inlookilta tähdentää.
Uuden lainsäädännön myötä siirrytään kohti elinkaariajattelua.
– Uskomme, että asiakkaat haluavat kuulla näistä vaihtoehdoista lisää. Pilkington Mirai™ -lasin käyttö antaa meille mahdollisuuden olla pienentämässä rakentamisen hiilijalanjälkeä, Havukainen korostaa.
Vähähiilisen lasin käyttö auttaa optimoimaan rakennuksen koko elinkaaren hiilijalanjälkeä suunnittelusta purkuvaiheeseen.
– Valinnat lähtevät jo suunnittelupöydältä. Kehotamme arkkitehtejä ja suunnittelijoita alusta asti huomioimaan kiinteistöjen vähähiilisyyden, jotta voidaan taata ympäristöystävällisten lasien toimitukset tuhansilla eri tuotevariaatioilla, Korpela kertoo.
Tärkeää on lisätä tietoisuutta vähähiilisistä rakennusmateriaaleista, ja siitä, miten lasi voi olla merkittävä osa tätä keskustelua.
– Kustannusero tavalliseen tuotteeseen voi olla merkittävä. Me olemmekin kustannuspaineen ja ympäristötekojen välimaastossa. Kustannuspaineet tulevat asiakkaalta eli paljonko asiakkaat ovat valmiita maksamaan lopputuotteesta, Kaseva pohtii.
Kasevan mukaan kaupunkien järjestämät kilpailut, joiden suunnittelussa pyritään vähähiilisyyteen ja sitoudutaan ratkaisujen toteuttamiseen, voisivat olla hyviä kannustimia vähähiilisen rakentamisen kannustamiseksi.
– Kaikkien pitää miettiä omia ratkaisujaan. Vähähiilisen lasin valinta luo edelläkävijyyden mielikuvaa. Sitä kautta voi parantaa yrityksen työnantajamielikuvaa tai antaa konkreettisen hyödyn ja mielenrauhan vihreän ratkaisun valinnoista asiakkaille, toteaa Korpela.
Arkkitehti Harri Koski JKMM Arkkitehdeiltä on toteuttanut urallaan lukuisia merkittäviä projekteja, joissa ekologisuus on ollut tärkeä tavoite jo ennen kuin vähähiilisyys nousi rakennusalalla laajempaan keskusteluun.
– Tammelan stadionissa käytimme 5 000 neliömetriä kermikatetta, joka vaikuttaa paikalliseen ilmanlaatuun parantavasti neutraloimalla pakokaasujen typpipäästöjä, ja nyt vähennämme Pasilan 130-metrisessä keskitornissa ympäristöhaittoja tuottavan betonin määrää käyttämällä välipohjavaluissa keventäviä rakenteita. Julkisivut tehdään 60 % kierrätysalumiinista, Koski kertoo aiemmista projekteistaan.
Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä vaatii laajoja toimia koko rakennusalalla.
– Työtä on valtavasti edessä, mutta rakennusalalla on iso vaikuttamismahdollisuus. Energiatehokkuus, kiertotalousratkaisut ja vähähiiliset tuotteet ovat avainasemassa, Koski korostaa.
Suurissa hankkeissa tuoteosien kierrättäminen on vaikeaa, koska materiaalitarve on suurta ja aikataulut kireitä. Sen sijaan täytyy suosia tuoteosia, joiden valmistuksessa on käytetty mahdollisimman paljon kierrätettyä raaka-ainetta.
– Pyrkimys tulee olla myös luonnon- ja lähimateriaalien käyttöön. Isossa kuvassa ratkaisevaa olisi betonin vähentäminen ja ennen kaikkea sementin korvaaminen sideaineena.
Kosken mukaan lasien vähähiilisyydessä ollaan vasta alkutaipaleella. Pilkington on Mirai-lasillaan edelläkävijä. Haaste vähähiilisten materiaalien käytön yleistymisessä on kustannuspuolella.
– Tuotanto on vielä vähäistä ja taloudelliset kannustimet puuttuvat. Kierrätys on kuitenkin yleistymässä. Lainsäädäntö sekä verotus voisivat ohjata kysyntää ja edistää vähähiilisten tuotteiden käyttöönottoa. Myös jalanjälkilaskennoilla on merkitystä, sillä ne lisäävät tietoisuutta ja sitä kautta tilaajiakin, Koski toteaa.
Kasevan mukaan kaikkein edullisin tapa lisätä vähähiilistä rakentamista on esittää hankintaneuvotteluissa toimittajille kysymys “Kuinka huomioitte ilmastonmuutoksen ja vähähiilisyyden omassa liiketoiminnassanne?”
– Kysymyksen esittäminen ei maksa mitään. Keskustelujen ja vapaaehtoisen toiminnan kautta se voi tulla yritysten toimintatavaksi.
Kaseva peräänkuuluttaa myös valtakunnantason menetelmää, jolla kerättäisiin rakentajilta tietoa helpoista, yksinkertaisista ja edullisista tavoista edistää vähähiilistä rakentamista.
– Tässä markkinatilanteessa panostukset vihreään siirtymään ovat minimissään. Arvoketjut ovat rakentamisessa pitkiä, joten tietoisuuden nostaminen on haastava toimenpide. Tapojen keruulla levittäisimme tietoa yhteiseen hyvään käyttöön, Kaseva miettii.
Tulevaisuuden kehityssuuntana arkkitehti Koski toivoo siirtymistä kohti hiilineutraaleja ja jopa täysin hiilivapaita tuotteita. Isossa roolissa ovat asiakkaat, joita ohjaavat tiloja vuokraavien yritysten vastuullisuusstrategiat.
– Vähähiilisyys edellyttää yhteistyötä ja innovaatioita koko toimialalla – ja arkkitehtienkin tietoisuuden ja vastuullisuuden nostamista. Se ei rajoita arkkitehtuuria, vaan mahdollistaa uusiutumisen, kehittymisen ja rakentamisen lisääntymisen. Vastuullinen rakentaminen pitäisi kääntää markkinointikeinoksi ja kilpailueduksi, Koski täsmentää.
Vähähiilisyys = Tuotteen elinkaaren hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni
Vähähiilinen lasi = Lasia valmistettaessa käytetään yhtenä osana kierrätettyä lasimateriaalia. Tällöin sillä on korkea kierrätyssisältö, mikä mahdollistaa valmistuksen hiilidioksidipäästöjen runsaan vähennyksen – eli pienemmän hiilijalanjäljen. Lisäksi lasin CO2-päästöjä voidaan laskea vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja lisäämällä uusiutuvia energiamuotoja.
Tuotteen elinkaari = Tuotteen eliniän vaiheet suunnittelusta, raaka-aineiden hankinnasta, valmistukseen, käyttöön ja hävittämiseen ja purkujätteiden lajitteluun saakka.
Hiilijalanjälki = Kuvaa kasvihuonekaasujen määrää, jolla ihmiset kuormittavat luontoa
Lisätietoa vähähiilisestä rakentamisesta: https://ym.fi/vahahiilinen-rakentaminen