Sisä­rakentamisen erityis­osaamista: Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset

18.8.2023

Oppimisen tavat ovat muuttuneet vuosien saatossa, ja sen myötä myös päiväkotien sekä oppilaitosten tiloilta vaaditaan uusia asioita. Turvallisuuden ja terveellisyyden standardit ovat tarkat, mutta lisääntynyt tarve päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten paremmalle akustiikalle ja arkkitehtonisille ratkaisuille vaativat enenevissä määrin erityisosaamista. 

Monella on lapsuudestaan mielikuva yksinkertaisesta, jopa kolkosta koulurakennuksesta. Nykypäivän koulutiloilta vaaditaan kuitenkin sekä viihtyvyyden että käytettävyyden kannalta paljon enemmän. Inlook on toteuttanut päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia ympäri Suomea useiden vuosien ajan, toimittaen ja toteuttaen hankkeisiin monipuolisesti kaikkea alakatoista, äänieristeistä ja puurimasta lasiseiniin. Inlookin kädenjälkeä on viimeisimpänä nähty ja nähdään esimerkiksi Kilon koulun, Pietarsaaren kielikylpykoulun, Etelä-Hervannan päiväkodin ja koulun sekä Vaasan Yliopiston tiloissa. Nykypäivän oppimistiloissa huomioidaan etenkin akustiikka, käytettävyys ja viihtyvyys. 

– Tilojen tulee olla ergonomisia ja hyvin akustoituja. Paljon käytetään eri värejä ja verhoiluja. Nykypäivänä vaaditaan lisäksi, että oppimistila on aktivoiva. Nämä elementit tukevat oppimista, kertoo Inlookin Pohjanmaan aluepäällikkö Harri Back. 

– Viihtyvyyttä lisäävät arkkitehtoniset ja taiteelliset ratkaisut ovat myös yleistyneet erityisesti ammatillisissa kouluissa. Joskus käytännön toteutukseen täytyy miettiä ratkaisuja boksin ulkopuolelta, sanoo Inlookilla asentajana työskentelevä Hannu Parviainen. 

Vaatimusten lisääntyessä tilojen käytännön toimivuus on varmistettava. Muun muassa tilojen nopeasti kehittyvä tekniikka on saatava asennettua tilan viihtyvyydestä tinkimättä. Inlookiin otetaankin usein yhteyttä silloin, kun projekti vaatii kokemuksen myötä kertynyttä varmuutta ja rautaista ammattitaitoa. 

– Meidän on hyvä olla mukana projektissa sen alkuvaiheilta asti. Yhteistyö suunnitteluvaiheessa varmistaa laadukkaan lopputuloksen. Esimerkiksi erikoistuotteet vaativat usein pidemmän toimitusajan. Kun olemme alusta asti mukana suunnittelussa, varmistetaan että oikeat tuotteet saadaan oikeaan aikaan, sanoo Inlookin Tampereen aluepäällikkö Sauli Mesiranta. 

Hyvän suunnittelun lisäksi Inlookin oman talon asentajat varmistavat sen, että käytännön toteutus saadaan hoidettua, vaikka vastaan tulisikin yllätyksiä. 

Oman talon asentajat ovat meidän vahvuus. Heidän ammattitaitonsa on todella arvokasta, painottaa sisäkattojen projektimyyjä Pia Malmgren. 

Työmaalla teemme yhteistyötä oikeastaan kaikkien projektin osapuolten kanssa. Mikäli käytännön toteutus vaatii jonkin erikoisratkaisun mitä ei oltu aiemmin tehty, me kyllä hoidetaan ne, Hannu Parviainen sanoo. 

Inlookin ammattitaito kantaa pintaa syvemmälle ja pitkälle hankkeiden valmistumisen jälkeen. Ulkonäön ja kestävyyden lisäksi Inlookin ammattilaiset huolehtivat siitä, että päiväkoti, koulu- ja oppilaitosrakennusten ylläpito ja huolto on sujuvaa. 

– Meidän hankkeiden rakennukset on oltava helposti huollettavissa, jotta monet eri henkilöt voivat huoltaa niitä vuosien saatossa. Kun rakennusta on helppo huoltaa, se myös säilyttää ulkonäkönsä ja käytettävyytensä, sanoo Pia Malmgren. 

Inlookin luotettavuus syntyy sen alan pitkästä, vuosikymmenten mittaisesta kokemuksesta. Inlook on tunnettu erityisesti asiakaslähtöisenä tekijänä ja asioiden ratkaisijana. Kokonaisvaltaiset ratkaisut helpottavat asiakkaan elämää, sillä kun kokonaisuus ostetaan yhdeltä tekijältä, on liikkuvia osia vähemmän. 

– Kun projektiin haetaan luotettavaa, kokenutta tekijää, otetaan meihin usein yhteyttä – etenkin kun vaaditaan erikoistuotteita- ja ratkaisuja. Meidän kanssa on helppo tehdä hommia, Harri Back sanoo. 

Etenkin kun hanke on kokonaisuudessaan meiltä, asiakas saa tarvittavan tiedon helposti, aina yhdeltä henkilöltä. Siinä ei tarvitse miettiä, kuka mitäkin asiaa hoitaa ja keneen voisi olla yhteydessä, Sauli Mesiranta kertoo. 

Asiakaslähtöisyys kiteytyy Inlookilla helpon yhteistyön lisäksi joustavuuteen ja suunnittelukykyyn. Esimerkiksi oppilaitosten hankkeisiin tarvittava tekniikka voi muuttua jopa kesken projektin, koska teknologia kehittyy nopeasti. Laajat hankintakanavat mahdollistavat kuitenkin kattavan tuotevalikoiman tarjoamisen. 

– Asiakkaalle pyritään löytymään aina monipuoliset vaihtoehdot tuotteisiin heidän tarpeittensa mukaan. Inlookin oma, laaja tuotevalikoimakin mahdollistaa erinomaisten kokonaisuuksien tarjoamisen, summaa Pia Malmgren. 

– Ehdottamamme ratkaisut riippuvat aina tiloista ja asiakkaan tarpeista. Kokemus auttaa siinäkin hommassa. Joskus näemme, että odottamatonkin ratkaisu voisi olla paras tuomaan tilaan haluttua viihtyvyyttä ja käytettävyyttä, Sauli Mesiranta summaa.