30.6.2023
Heikki Hirvonen on ollut tärkeä osa Inlookia jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Järjestelmäseiniin erikoistunut asentaja Heikki on vuosien saatossa nähnyt rakennusalan muutokset ja kasvanut Inlookin mukana, mutta yksi on säilynyt: Inlook on hänelle hyvä ja luonteva paikka olla töissä.
”Inlook on iso talo ja sen takia pääsee tekemään vaihtelevia ja mielenkiintoisia hommia. Välillä saman päivän aikana saa tehdä töitä monella eri työmaalla eri ihmisten kanssa, toisinaan samalla työmaalla ollaan pidempään. Esimerkiksi Musiikkitalo on jäänyt pidempänä projektina mieleeni. Oli hienoa olla osa sitä”, Heikki kertoo.
Heikki kokee erityisen hyvänä sen, että Inlookilla on selkeä, mutta joustava tapa tehdä töitä. Jokaisella ammattilaisella on oma selkeä tonttinsa, joten omiin töihinsä voi panostaa huolella. Sen lisäksi Inlookilla jokainen saa tukea, ja hommia tehdään aina hyvällä tiimihengellä. Lisäksi omalla aktiivisuudellaan pääsee vaikuttamaan työmäärään.
”Inlookilla on mukava ilmapiiri ja apua saa aina. Jos on jotain tarpeita työmaalle tai omaan työhön, kaikki hoituu. Jos työntekijällä riittää halua ja kykyä, niin mielenkiintoista hommaa riittää aina”, Heikki sanoo.
Käsillään mieluiten töitä tekevä Heikki on tyytyväinen niihin hommiin, joita hän tekee Inlookilla. Oman kädenjäljen näkeminen osana isoa, valmista kokonaisuutta on hänestä erityisen palkitsevaa. Kun päivän projektit sujuvat suunnitellusti, voi Heikki käydä tyytyväisenä nukkumaan.
”Jokaisella työtehtävällä on tärkeä roolinsa projektissa. Jos yksikin niistä puuttuu, ei tule valmista. Sen muistaminen motivoi minua työssäni. Kun lopulta on valmista, ja kädenjälkensä näkee, se on työssä paras hetki”, summaa Heikki.