Page 72 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 72

                                  ”Oltiin työnjohtopalaverissa.
Svante Nyholm sanoi, että meitä
on liikaa, Venäjällä olisi töitä. Katselin ympärille ja totesin, että olen ainoa perheetön kaveri joukossa. Ilmoittauduin halukkaaksi. Se oli hienoa aikaa.”
Nokia Alumiinin aliurakoitsijana. Nokia Alumiini toimitti materiaalit ja E. Hiltunen Oy hoiti asennukset.
Venäjän syntymisen yhteydessä yritys kiinnittyi syvemmin markkinoille ja perusti tytäryrityksiä sekä Venäjälle että entisiin neuvostotasavaltoihin Baltiassa.
Yhtiön mahdollisuudet Neuvostoliitossa vahvistuivat sopivasti samaan aikaan kun rakenta- minen Irakissa ja Saudi-Arabiassa alkoi hiipua. Yhtiöllä oli asettaa itähankkeisiin miehiä, jotka olivat karaistuneet Arabian niemimaan rakennus- hankkeissa, eivätkä hätkähtäneet koto-Suomesta poikkeavista olosuhteista.
Harri Havukainen
72
Neuvostoliiton viennissä tilanne oli osittain sama kuin Lähi- idässä. Kohonnut öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinta lisäsi Neuvostoliiton halukkuutta tuontiin. Suomi oli raja-
naapurina ja poliittisesti helppona kumppanina hyvässä asemassa. Kauppaa Suomen kanssa käytiin vaihtokauppana eli bilateraali-
kauppana. Neuvostotuotteet, kuten energia, autot ja sähköjunat löysivät täältä markkinoita. Suomen rakennusteollisuudelle bilateraali- kauppa avasi tien valtaviin rakennushankkeisiin.
Idänkaupan asetelmat olivat myös E. Hiltunen Oy:lle otolliset. Neuvostoliiton viennin piirissä olevien yritysten joukkoon se pääsi
Vientiprojektien takia E. Hiltunen Oy:n työtekijät asuivat Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä vuosien ajan, osa jopa puolisoineen. Suomalaisella tulotasolla Neuvostoliitossa eli mainiosti, etenkin kun yli vuoden Neuvostoliitossa asuvat rakennustyöläiset ansaitsivat palkkansa verovapaana. Järjestelmä houkutti työntekijöitä itäprojekteihin, mutta toi myös paineita. Töitä piti turvata vähintään






















































































   70   71   72   73   74