Page 48 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 48

                                 48
”Tiesimme, että paikallinen sponsori ei onnistuisi perimään mitään paikallisilta rakennuttajilta. Ja jos sattumalta onnistuisikin, lentäisi hän heti Lontooseen tuhlaamaan rahat. Ei ollut enää edelly- tyksiä toimia niillä markkinoilla. Vuosien työllä luotu hyvä maine romuttui yhdellä ainoalla lakimuutoksella”, muistelee Erkki Hiltunen.
Myös Iranissa rakennettiin, yhtiölle avautui portti yksittäisiin hankkeisiin Teheraniin, joita hoitamaan lähti Suomesta asennus- porukoita. Kohteena oli USA:n armeijan tukikohdassa toimistoraken- nuksen sisäkattotytöt. Shaahinvallan kaatuessa islamilaiseen vallan- kumoukseen vuonna 1979 ja ajatollah Khomeinin ottaessa Iranin ohjat, lupaavat Iranin markkinat kuihtuivat.
Lähi-idän maista suomalaisille tärkein oli Irak. Se oli rakennus- vientikohteena toiseksi tärkein heti Neuvostoliiton jälkeen. Parhaim- millaan, ennen Irakin ja Irakin sodan alkua, maassa oli ulkoministe- riön mukaan 1 500–2 000 suomalaista.
Markkinoilla olivat kaikki merkittävät suomalaisrakentajat ja -sisustajat, KONE, Wärtsilä ja monet muut. Paikalliset messut pulliste- livat palveluitaan edustavia suomalaisyrityksiä ja ministerien matkat suuntautuivat Irakiin. Saddam Husseinin valtakunta oli arvostettu kauppakumppani, eikä ihme, sillä vuonna 1980 maassa oli meneillään kahden miljardin markan suomalaisurakat.
Irakiin yhtiö päätyi Heikki ja Kaija Sirenin arkkitehtitoimiston teknisenä neuvonantajana. Urakkana oli suunnaton Bagdadin kongressipalatsi, tilavuudeltaan 260 000 kuutiometriä. Palatsi palkittiin vuonna 1984 Suomessa Vuoden Betonirakenne -työnä.
Työn urakoi IRCO-Group, jonka muodostivat Lemminkäinen, Polar, Palmberg ja Teräsbetoni. Rakennesuunnittelukin tehtiin Suomessa. Siitä vastasi Insinööritoimisto Magnus Malmberg. Rakennus sai toisessa Irakin sodassa osumia pommituksissa. Nykyään palatsi on Irakin parlamentin kokousrakennuksena.




























































































   46   47   48   49   50