Page 25 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 25

                                Mekeksen töiden piti olla vain välivaihe, varsinainen liikeidea liittyi muiden tuotteiden maahantuontiin. Sisäkattomarkkinat kuitenkin kehittyivät hyvin. Irtautuminen sisäkattourakoinnista olisi vaatinut luopumista myös hyvin työllistyneestä asennusporukasta.
Lopullisesti liiketoimintasuunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun muiden tuotteiden myyntivas- taava muutti pois Helsingistä. Myyntivoimaa muuhun liiketoimintaan ei enää ollut, kun Erkki Hiltunenkin oli kiinni asennustyömailla. Näin yrityksen toiminta erikoistui sisäkattoasennuksiin.
Aluksi E. Hiltunen ky käsitteli Parkanossa valmistet- tuja särmättyjä säleitä, paneeleita ja arkkitehti Toivo Korhosen suunnittelemia Lock-profiileja. Korhonen oli kehittänyt Lock-järjestelmän alun perin suunnittele- maansa Tampereen Yliopiston rakennushankkeeseen.
Idean lähtökohtana oli vanha, erilaisissa rimoituk- sissa käytetty puurakenne. Nyt metallirimoille tarvittiin alhaalta näkymätön kiinnityssysteemi. Järvenpään Kone Oy:n Mauno Laaksonen keksi tällaisen systeemin ja patentoi sen nimiinsä.
Erkki Hiltunen sanoo toimineensa useaan otteeseen
Toivo Korhosen ja Laaksosen välillä sovittelijana ja saaneensa
kitkeriä moitteita, kun Korhonen ei saanut suunnittelemiinsa rakennuksiin Lock-profiileja. Tilaajat tai rakennusliikkeet pitivät rakennetta kalliina ja halusivat halvemmat katot. Muun muassa Helsingin asematunneliin suunniteltuja Lock-laipioita muutettiin kustannussyistä metallisäleiksi.
Korhonen syytti Laaksosen patenttia ja sanoi sen tekevän raken- teesta kalliin. Myöhemmin kehitettiin uusia kiinnitystapoja ja halvempia metallirimoja, joten tilanne rauhoittui. Lopullisesti Lock-profiilin suosio hiipui, kun kattoihin alettiin vaatia tarkastusluukkuja. Erkki Hiltunen
Arkkitehti Toivo Korhosen kehittämä Lock-profiili vauhditti metallisten sisäkatto- ratkaisujen esiin- marssia suomalaisessa rakentamisessa.
 25

























































































   23   24   25   26   27