Page 131 - Sisäänrakennettu tarina - INLOOK 1967–2017
P. 131

                                suhdanteet taas kääntyvät ja maalaamo sai taistella asemastaan. Ruplan romahdus 2008 romahdutti myös maalaamoliiketoiminnan hintatason. Alhaisilla hinnoilla sinniteltiin pari vuotta. Sen jälkeen jatkettiin siitä, mihin oli ennen lamaa jääty.
Muuttunut toimintaympäristö söi 2000-luvun alusta alkaen pikkuhiljaa Helsingin maalaamon tulosta ja tilauskantaa. Tilanne huononi asteittain, maalaamo painui pysyvästi tappiolliseksi. Lopulta vuonna 2012 Helsingin maalaamon toiminta ajettiin alas.
Yhden aikakauden loppu oli uuden alku. Vilnan maalaamon toimintaa tehostettiin investoimalla uusiin maalauslaitteisiin ja uuteen kuljetinjärjestelmään. Pari vuotta myöhemmin rakennettiin Tallinnaan huippumoderni automaattinen maalauslinja vastaamaan muuttuneisiin asiakastarpeisiin. Helsingissä toimii edelleen maalaamopalveluiden myyntiyksikkö, joka palvelee lähinnä Inlook Color OÜ:n suomalaisia asiakkaita.
Baltian tilanne on ollut Suomesta poikkeava. Siellä maalaamoiden menestyksen takeena ovat olleet vientiprojektit. Pursotinlaitteita ei alueella ole ja alumiiniprofiileja tuodaan Inlook-maalaamoihin maalat- tavaksi muun muassa Saksasta.
Laatu- ja ympäristökysymysten merkitys on korostunut 2010- luvulla. Käytäntö, jossa uutta maalaamoa perustettaessa sinne siirre- tään toisaalta vanha maalauslinja, ei enää toimi. Vaaditaan uutta tekniikkaa, mikä nostaa investointikynnystä.
GSB auktorisoi Inlook-maalaamot kahdesti vuodessa. Schüco tekee sen kerran vuodessa. GSB-sertifioinnin lisäksi Inlookin kaikille maalaa- moille myönnettiin vuosina 2013–2014 ISO 9001 -laatusertifioinnit.
Baltiassa Inlook on panostanut ympäristöystävälliseen esikäsittely- teknologiaan kahdessa vaiheessa. Tallinnan maalaamo siirtyi kromi- vapaaseen teknologiaan vuonna 2013 ja Vilna teki saman investoinnin kolme vuotta myöhemmin. ■
131



























































































   129   130   131   132   133